Harjoittelijasta ekstraajaksi ja työntekijäksi

Ajankohtaista 16.5.2022

Haemme sairaanhoitajaa ja sosionomia

Nuorisokoti Messi on erikoistunut psyykkisesti oireilevien, vaativahoitoisten nuorten psykososiaaliseen kuntoutukseen. Nuoret asuvat nuorisokodissa joko huostaanotettuna tai avohuollon tukitoimin sijoitettuna. Messillä on nuorisokodin lisäksi myös jälkihuoltoa tarjoava yksikkö. Nuorisokoti sijaitsee Haapalahdessa ja jälkihuoltoyksikkö Joensuussa. Messissä työskentelee hoitotyössä 15 sosiaali-, hoito- ja kasvatusalan ammattilaista.

Haemme kahta uutta ohjaajaa vakinaiseen työsuhteeseen 1.8.2022 alkaen. Edellytämme sairaanhoitajan tai sosionomin tutkintoa ja 3-5 vuoden työkokemusta. Kokemus lastensuojelusta tai psykiatrisesta kuntoutuksesta sekä päihdehuollosta katsotaan eduksi. 

Tehtäviisi kuuluu muun muassa nuorten ohjaamista sekä hoitoa, yhteydenpitoa perheisiin nuorten asioissa sekä arjen töitä esim. ruoanlaittoa, lääkehoitoa ja raportointia sähköiseen järjestelmään. Työ on kolmivuorotyötä. 

Tarjoamme sinulle hyvät työsuhde-edut, koulutus- ja kehittymismahdollisuudet, viihtyisän ja toimivan työympäristön sekä sitoutuneen työtiimin tuen. Pääset vaikuttamaan työskentelytapoihin ja työvuoroihisi.

Lisätietoja laitosjohtaja Jani Ihalainen 0443652202

Jos kiinnostuit, lähetä lyhyt hakemus ja CV osoitteella jani.ihalainen(at)messioy.fi. 

_______________________________________________________________________________________________

Meillä on harjoittelussa 4-5 opiskelijaa vuosittain. Otamme harjoittelijoiksi ensisijaisesti sosionomeja ja sairaanhoitajia, mutta myös muita tutkintoja suorittavien opiskelijoiden kannattaa kysyä vapaita paikkoja. Ilmoitamme harjoittelupaikoistamme Jobiili-ohjelmassa, mutta voit ottaa yhteyttä myös suoraan. Haastattelemme aina harjoittelijat ennen valintaa. Teetämme ja ohjaamme harjoitustöitä.

Yhteyshenkilö: johtava ohjaaja Soile Kärkkäinen, 0504770283 tai sähköposti soile.karkkainen(at)messioy.fi

Jos olet kiinnostunut työskentelemään Messissä voit lähettää meille vapaamuotoisen hakemuksen ja CV:n, Meillä ei tällä hetkellä ole vapaita työpaikkoja, mutta tarvitsemme sijaisia ja ekstraajia joskus nopeallakin aikataululla. Työntekijöiltämme edellytetään sosiaali- ja terveysalan tutkintoa sekä motivaatiota ja näyttöä nuorten kanssa toimimisesta.

Yhteyshenkilöt: laitosjohtaja Jani Ihalainen, 044 365 2202, jani.ihalainen(at)messioy.fi tai jälkihuollon johtaja Sirje Pekkala, 044 365 2204, sirje.pekkala(at)messioy.fi